Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%
Säästä rahaa polttoainekustannuksista
Oma auto on hiukan kalliimpi, mutta säilytät vapautesi
Monet suomalaiset kulkevat nykyään omalla autollaan töihin ja töistä kotiin tai vievät autollaan lapset kouluun. Bussit eivät useinkaan kulje ihmisen omien reittien varrelta ja usein julkisilla liikkuminen voi viedä liian kauan aikaa arjen kiireiden keskellä.
Omalla autolla ympäriinsä liikkuminen on tietenkin kalliimpaa kuin julkisten liikennevälineiden hyödyntäminen. Polttoainekustannusten lisäksi autoon liittyy myös muita erilaisia kustannuksia, kuten säännöllinen auton huoltaminen ja vakuutukset. Autoon liittyvät kulut tulevat melko kalliiksi, mutta järkeä käyttämällä ja hyvin suunnittelemalla voi säästää paljonkin rahaa, etenkin polttoainekustannuksista.
Löydä halvin polttoaine ja tankkaa niin halvalla kuin mahdollista
On mahdollista säästää rahaa riippuen siitä, missä ja mihin aikaan tankkaat autosi. Bensakulut vaihtelevat jopa kymmeniä senttejä päivässä, joten säästäminen on mahdollista. Voit säästää jopa 5 euroa / tankillinen valitsemalla halvimman vaihtoehdon. Tällainen säästö vastaa noin 100-150 euron säästöä vuodessa, riippuen tietenkin siitä, kuinka paljon käytät autoasi. Monelle suomalaiselle tällainen säästö on jo hyvin paljon.
Seuraa näitä ohjeita, kun haluat tankata halvalla:
Tankkaa ennen kello kymmentä alkupäivästä - mieluiten pari tuntia ennen. Monet bensa-asemat käyttävät polttoaineyhtiöiden korkeita hintoja aamupäivän kello kymmenen jälkeen, jolloin päivän hinnat lähetetään eri bensa-asemille.
Vältä moottoriteiden bensa-asemilla tankkaamista, sillä näillä asemilla polttoainehinnat ovat kellon ympäri hyvin korkeita.
Tankkaa asemilla, joiden lähettyvillä on myös muita asemia. Lähellä toisiaan olevat asemat kilpailevat usein hinnoillaan, jolloin ne voivat tiputtaa bensan hintansa joskus jopa pohjalukemiin. Mikäli asut kaupungissa, etsi tiesi suurille kaupunkiin johtaville teille ja löydät näin useampia bensa-asemia, jotka on sijoitettu järkevästi kaupunkiin ja kaupungista pois matkustavia varten.
Jos seuraat yllä olevia ohjeita, voit säästää paljon polttoainekustannuksistasi. Tee ohjeiden seuraamisesta tapa itsellesi, sillä voit säästää jokaisella kerralla kun tankkaat. Säästöt voivat olla suuriakin pitkällä tähtäimellä.