Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%
Rajakauppa
Vaikka Suomella ja Virolla ei ole yhteistä maarajaa, on Viroon äärimmäisen helppo matkustaa laivalla. Virosta on mahdollista ostaa niin suomalaisia kuin virolaisia tuotteita Viron hinnoin. Se tarkoittaa puolestaan, että sinun tarvitsee maksaa ostoksistasi muun muassa vähemmän arvonlisäveroja. Monessa tapauksessa voit säästää jopa 40-50% tehdessäsi ostoksesi Virossa Suomen sijaan, etenkin kun on kyse oluesta, viinistä, väkevistä viinoista ja limsoista ja Alkon hinnoista. Tästä syystä monet suomalaiset matkustavat Viroon ostaakseen virvokkeet eri juhlia ja tilaisuuksia varten. Kaiken lisäksi suuri säästö tulee siitä, ettei juomista tarvitse maksaa pantteja. Tällöin tulee täyttää vientilomake, jossa ilmoitetaan, että hyödykkeet viedään maasta pois eikä juomien pantteja kyetä näin ollen lunastamaan kaupasta. Vientilomakkeen voi helposti täyttää itse liikkeessä tai myös kotoa kyseessä olevien liikkeiden kotisivuilla.
Rajat ylittävän kaupan miinuspuolet
Rajat ylittävään säännölliseen kauppaan liittyy myös luonnollisesti huonoja puolia. On esimerkiksi otettava huomioon, tuoko rajan yli matkustaminen oikeastaan lopulta säästöä hyödykkeistä, kun otetaan huomioon myös matkakustannukset ja matkaan kulutettu aika. Tämä on huomionarvoinen seikka etenkin kun on kyse ihmisistä, jotka eivät asu Etelä-Suomessa vaan jossain pohjoisemmassa. Laivalla matkustamiseen liittyy kustannuksia, jotka voivat tulla kalliiksikin. Etelässä HSL:n etuisuuksia nauttiville matkustaminen voi olla huomattavasti halvempaa kuin pohjoisemman Suomen asukkaille.
Mitä enemmän eri kustannuksia rajakauppaan liittyy, sitä parempaa suunnittelua ostosreissu vaatii, jotta se olisi todellisuudessa kustannustehokasta. Tee huolella ostoslista ja vertaa Suomen hintoja tarkasti Viron hintoihin, jotta tulet ostaneeksi hyödykkeitä, joita ostamalla säästät eniten. Tulee myös välttää turhien asioiden ostamista, jotta et tulisi hankkineeksi esimerkiksi ruokatavaroita, jotka ehtivät mennä turhaan vanhaksi, kun ne unohtaa kaapin perälle.