Kaikki lainat
SMS-laina
Yksityislaina
Luottokortti
Autolaina
Kulutusluotto
Artikkelit
Blog posts
Millaista lainaa voi saada?
Pikavipin avulla sinulla on varaa Uudenvuoden risteilyyn
Talvi on pian jo täällä, mikä tarkoittaa, että joulu lähestyy kovalla tahdilla. Pian joulun jälkeen on jo Uusi Vuosi. Uusivuosi on suuren suuri juhla. On ostettava ilotulitteita, ruokaa, juomaa ja niin edelleen. Kaikki odottavat Uuttavuotta, sillä tiedämme sen olevan vuoden suurin juhla. Odotukset juhlaa kohtaan ovat aina suuret. Valitettavasti moni asia voi mennä pieleen. Parhaat asiat myöskin tapahtuvat yleensä odottamatta. Juhlan valmisteleminen onkin siksi hankalaa, mutta ei suinkaan mahdotonta. Uudenvuoden juhlinta täytyy kuitenkin toteuttaa tyylillä.
Raha ja kuluttaminen
Puhelinmyynti - tee töitä kotoa käsin
Puhelinmyynti on laissa rajoitettua Suomessa puhelinmyyntiä rajoittaa erilaiset lakisäännökset. Lakisäännökset koskevat myös yksityishenkilöitä. On laitonta ottaa yhteyttä ihmisiin, jotka ovat tiedottaneet, etteivät he halua yhteydenottoja myyjiltä. Monesta suomalaisesta kuitenkin tuntuu, että heihin otetaan yhteyttä jatkuvasti niin hyvään kuin huonoonkin aikaan, jolloin he ovat melkoisen ärsyyntyneitä puhenlinmyyjiin. Tästä syystä puhelinmyyntiin liitetään usein negatiivisia mielikuvia.
Raha ja kuluttaminen
Pysy kriittisenä pankkiasi kohtaan
Pankkimaksuista vakuutusmaksujen tavoin on mahdollista säästää paljon rahaa. Siksi on tärkeää aina tarkistaa pankin hinnoittelu ja hintojen kilpailukyky verrattuna toisiin pankkeihin. Monessa tapauksessa on mahdollista säästää paljonkin rahaa hallitsemalla omia raha-asioita paremmin ja neuvottelemalla pankin neuvonantajan kanssa hinnoista ja erilaisista ratkaisuista.
Millaista lainaa voi saada?
Rahoita pikaveneen osto netin lainalla
Mikään ei ole yhtä ihanaa kuin merellä seilaaminen pikaveneellä pitkänä ja lämpimänä kesäpäivänä. Seilatessasi merellä kyse on elämästä nauttimisesta – täysin rinnoin. Tunnet viimein kirkkaasti eläväsi kun ajat veneelläsi paikasta toiseen tai vain seilaat päämäärättömästi omassa rauhassa suurella merellä.
Raha ja kuluttaminen
Rajakauppa
Vaikka Suomella ja Virolla ei ole yhteistä maarajaa, on Viroon äärimmäisen helppo matkustaa laivalla. Virosta on mahdollista ostaa niin suomalaisia kuin virolaisia tuotteita Viron hinnoin. Se tarkoittaa puolestaan, että sinun tarvitsee maksaa ostoksistasi muun muassa vähemmän arvonlisäveroja. Monessa tapauksessa voit säästää jopa 40-50% tehdessäsi ostoksesi Virossa Suomen sijaan, etenkin kun on kyse oluesta, viinistä, väkevistä viinoista ja limsoista ja Alkon hinnoista. Tästä syystä monet suomalaiset matkustavat Viroon ostaakseen virvokkeet eri juhlia ja tilaisuuksia varten.
Raha ja kuluttaminen
Sijoita paremmin
Mikäli sinulla on ylimääräistä rahallista varallisuutta, voi olla järkevää sijoittaa rahat jonnekin. Tavallisesti rahoille saa sijoituksista paremman tuoton, kuin mitä rahojen säilyttäminen pankissa tuo korkotuloina.
Opas lainanhakuun
Sijoita teknologiseen kehitykseen
Elämme teknologisen kehityksen kultaista aikaa. Itseasiassa teknologia, jota hyödynnämme tänään ja jota pidämme jo itsestäänselvyytenä, oli ei niin kauankaan aikaa sitten melko ennenkuulumatonta. Teknologinen kehitys on valloittanut melko lailla joka alan kaikkialla maailmassa ja kehitykselle ei näy loppua. Kyse on niin suurista teollisuusroboteista, jotka suorittavat monia tehtäviä kerralla itsestään ajaviin autoihin, jotka saattavat tulevaisuudessa mullistaa täysin tapamme liikkua paikasta toiseen.
Raha ja kuluttaminen
Sitoudu täydellisen kihlasormuksen myötä
Suunnitteletko meneväsi naimisiin kumppanisi kanssa? Oletko niin onnekas, että olet löytänyt sellaisen ihmisen rinnallesi, jonka kanssa haluat viettää loppuelämäsi? Unelmoimme kaikki täydellisen kumppanin löytämisestä, jonka kanssa lyödä hynttyyt yhteen ja perustaa perhe. Ehkä olet yksi heistä, jotka ovat jo löytäneet ”sen oikean” ja jotka ovat päättäneet viettää loppuelämänsä yhdessä. Jos olet varma asiasta, haluat varmasti antaa puolisollesi kauneimman mahdollisen sormuksen.
Millaista lainaa voi saada?
SMS-laina – Perustietoa, hinnat ja asiakkaita koskevat edellytykset
Pula käteisestä kuukauden lopussa johtuu monista asioista. Ongelmatilanteen voi myös ratkaista monella tapaa. Uusin keino on lainata rahaa helposti ja nopeasti hakemalla SMS-lainaa. Kuinka SMS-lainan haku tapahtuu, mitä lainaaminen maksaa, kuinka korkeat korot lainalla on ja kuka voi saada SMS-lainaa? Tämän artikkelin myötä tiedät kyseisestä lainatyypistä enemmän.
Raha ja kuluttaminen
SMS-laina on tukenasi, kun juhlit
Nuorena ja sosiaalisena ihmisenä tiedät varmasti miltä tuntuu, kun juhlista ja ravintolailloista ei vain tunnu saavan tarpeekseen. Tunne kulminoituu siihen, kun ulkona tulee käytyä tavallista useampana kertana ja kun pidättelemätön juhliminen käy lopulta hyvin kalliiksi.
Millaista lainaa voi saada?
SMS-lainat (pikavipit) ovat erinomainen ratkaisu koska...
Aluksi on ehkä syytä mainita, että rahan lainaaminen on saanut hiukan huonon maineen, pääosin median ja niin kutsuttujen asiantuntijoiden toimesta ja oikeastaan melko turhaan. Kyse on myytistä, joka on jo aika kumota. Tarkoitus olisi kaiken lisäksi nyt myös puhua SMS-lainoista ja niiden eduista. On nimittäin sääli, että SMS-lainojen, toiselta nimeltään pikavippien, maine on niin huono nykyään, sillä ne voivat tosiasiassa olla erittäin järkevä ja optimaalinen ratkaisu moniin tilanteisiin monille ihmisille.
Raha ja kuluttaminen
Säästä rahaa ajamalla vihreästi (osa 1)
Ajattele ympäristöäsi ja säästä rahaa Vihreästi ajaminen tarkoittaa, että käytät autoasi ajatuksella, mikä on hyödyksi niin kukkarollesi kuin ympäristöllesi. Se ei ainoastaan ole eduksi taloutesi kannalta, mutta se on suureksi hyödyksi myös luonnolle ympärilläsi. Säästät polttoainekuluista ja tulet päästämään vähemmän hiilidioksidia ympäristöösi, mikä suuresti edesauttaa kasvihuoneilmiön pahenemista.
Raha ja kuluttaminen
Säästä rahaa ajamalla vihreästi (osa 2)
Tämä on jatkoa ensimmäiselle samaa käsittelevälle artikkelille, jonka voit lukeatäällä. Ekologinen ajaminen on suosittu ilmiö "Ekologinen ajaminen"on uusi ja trendikäs käsite, mikä tarkoittaa vihreää ajamista. Ekologinen ajaminen tarkoittaa autolla ajamista ympäristöä kunnioittaen ja taloudellisesti.
Raha ja kuluttaminen
Säästä rahaa ilmiantamalla arjen pienet varkaat
Olen alkanut viime aikoina tarkastamaan tiliotteeni joka kuukausi. Olen tehnyt sen ainoastaan siksi, että en yksinkertaisesti ymmärrä mihin rahani oikein hupenevat. Mielestäni elän taloudellisessa mielessä järkevästi, sillä suunnittelen viikon ruokani, ostokseni ja olen säästeliäs shoppailija. Kaikesta huolimatta rahani hupenevat ennen kuin ehdin edes laskea kymmeneen.
Raha ja kuluttaminen
Säästä rahaa polttoainekustannuksista
Oma auto on hiukan kalliimpi, mutta säilytät vapautesi Monet suomalaiset kulkevat nykyään omalla autollaan töihin ja töistä kotiin tai vievät autollaan lapset kouluun. Bussit eivät useinkaan kulje ihmisen omien reittien varrelta ja usein julkisilla liikkuminen voi viedä liian kauan aikaa arjen kiireiden keskellä.
Raha ja kuluttaminen
Säästä rahaa ruokaostoksilla
Voit säästää helposti rahaa tehdessäsi ruokaostoksia, mikäli otat muutaman pienen seikan huomioosi joka kerta mennessäsi ruokakauppaan. Vain muutama pikkuseikka voi auttaa sinua siis säästämään pitkällä tähtäimellä jopa paljon rahaa joka kerta liikkeessä ollessasi.
Raha ja kuluttaminen
Säästä ruokamenoissa (osa 1)
Ruokamenot vievät suuren osan ihmisen kotitalousmenoista. Ruokamenoissa voi kuitenkin säästää monella tapaa. Olemalla arjessaan nokkela ja hereillä voi usein säästää rahaa minimoimalla ruoan hukkaan heittämisen ja samalla säästää aikaa tekemällä ostoslistan kauppaan mentäessä sisältäen ajankohtaiset tarjoukset. Tässä artikelissa tarjoamme sinulle muutamia hyviä neuvoja vastuulliseen ostosten tekemiseen.
Raha ja kuluttaminen
Säästä ruokamenoissa (osa 2)
Tämä artikkeli on jatkoa "Säästä ruokamenoissa (osa 1)" -artikkelille, jonka voit lukea täällä. Tässä artikkelissa jaamme lisää hyviä vinkkejä kuinka säästää ruokamenoissa ja välttää ruuanjätteet. Ruokamenot vievät suuren osan kotitalouden budjetista, mutta käymällä menot tarkemmin läpi ja optimoimalla kulutuksen voi säästää paljonkin rahaa. Tarkasta budjettisi ja katso, löytyykö sieltä kohtia, joista säästää.
Raha ja kuluttaminen
Suojaa luottokorttisi petoksilta
Monet ovat nykyään huolissaan käyttäessään luottokorttiaan siitä, että omat luottokorttitiedot joutuvat vääriin käsiin ja että joku tulee väärinkäyttämään niitä.
Raha ja kuluttaminen
Taide on hyvä sijoitus kotiisi
Monet unelmoivat alkuperäisten taideteosten hankkimisesta kotiinsa. Useimmat kuitenkin säikähtävät taiteen kohtuuttomia hintoja. Totuus on kuitenkin, etteivät hinnat ole kohtuuttoman korkeita. Taiteelle on monenlaisia hintaluokkia. Mikäli asuntosi on siis muodonmuutoksen tarpeessa, taiteeseen sijoittaminen voi olla erinomainen ajatus.
Prev
1
2
3
4
5
Next
Copyright © 2023 moorecredit.com - All Rights Reserved
Moore Credit LTD Reg.: 07726813 20-22 Wenlock Road Wenlock Road London N1 7GU United Kingdom
partner_modal.header
Rahalaitos
Rahoitu.fi
Omalaina
LainaParkki
Sortter
Unolaina
Sulje