Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%
Opiskelijoiden on hyvin vaikea saada rahat riittämään myös, vaikka sitä tekisikin hiukan töitä opintojen ohessa. Opintotuki on hyvin pieni ja se on jopa vähemmän kuin toimeentulotuki, joka on jo itsessään mielestäni vinoutunut käsitys siitä, mikä on riittävää. Se on jo kuitenkin oma poliittinen keskustelunsa se eikä tämän tekstin ole tarkoitus ottaa osaa siihen. Tarkoitus oli vain kertoa siitä, miltä opiskelijan todellisuus näyttää. Opiskelijoilla ei ole edes mahdollisuutta matkavähennyksiin, joihin työllistetyillä on oikeus, mikäli heidän työmatkansa on tietyn pituinen. Kyse on selkeästi työntekijöiden suosimisesta. Opiskelijat saavat toki matka-alennuksia julkisissa liikennevälineissä, mutta hyöty on rajallinen muita opiskelija-alennuksia mainitsemattakaan. Tavallisen opiskelijan taloudellinen tilanne on monesti hyvin tiukka, joten opiskelijoiden on hyvin vaikea toimia yhteiskunnassa yhdenvertaisina kansalaisina työllistyneiden kanssa. Opiskelu on periaatteessa kivijalan valamista tulevaisuuden tuloille, mutta 5-6 vuotta päätoimisena opiskelijana saa kuukausipalkan odottelun tuntumaan melko pitkältä. Kaiken lisäksi valmistuminen ei edes takaa työpaikkaa ja harva vastavalmistunut saa unelmiensa hyväpalkkaista työtä heti. Yleensä se menee niin, että vastavalmistunut ajautuu ensin ns. trampoliinityöhön, josta on vasta myöhemmin mahdollista ponnistaa parempaan ja paremmin palkattuun työpaikkaan.
Pitkä opiskeluaika rajallisin taloudellisin resurssein tarkoittaa, että myös omat mahdollisuudet ovat rajalliset. Mikäli elämässä on ajankohta, jolloin ihmisen unelmat ovat suurimmillaan ja jolloin haaveet ovat juuri sellaisia, joiden toteuttaminen vaatii nimenomaan riittävästi rahaa, niin se on nuoruusikä. Myöhemmin perheellisenä ihminen yleensä rauhoittuu, asettuu paikalleen ja keskittyy yleensä itsensä sijaan omiin lapsiin ja heidän toiveiden toteuttamiseen. Ennen perheen perustamista omat tarpeet ja toiveet ovat monilla etusijalla, vaikka opiskelija ei opiskeluaikanaan niitä välttämättä aina valitettavasti kykene toteuttamaan.
Lainaa rahaa jo tänään
Unohda rajalliset mahdollisuutesi. Ota lainaa ja maksa se pienissä erissä myöhemmin takaisin. Voit maksaa velan takaisin myös vasta sitten, kun olet jo työssä ja saat hyvää kuukausipalkkaa. Myös opiskelijoilla tulisi olla mahdollisuus nauttia elämästä aivan kuten kaikilla muillakin ihmisillä. Lainan avulla kukaan ei voi viedä vapauttasi sinulta ja rajoittaa tekemisiäsi vain, koska opiskeluaikasi on taloudellisesti tiukka ja koska olet päättänyt kouluttaa itsesi ja olla myöhemmin hyödyksi yhteiskunnallesi. Hae lainaa jo tänään ja ala toteuttamaan unelmiasi jo huomenna.
Copyright © 2023 moorecredit.com - All Rights Reserved