Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%
Ihanalla poikaystävälläni on suuri intohimo, jota hän seuraa ja vaalii päivittäin. Kyse on Helsingin Jalkapalloklubista, eli HJKsta. Hän on kannattanut joukkuetta innokkaasti lapsesta lähtien. Minun on pakko tunnustaa, ettei jalkapallo juurikaan kiinnosta minua, mutta ymmärrän poikaystäväni suurta innostusta ja suurta rakkautta HJK:ta kohtaan. Hänen viime syntymäpäivänä annoin hänelle siksi kausikortin kaikkiin HJK:n kotiotteluihin. Minun tuskin tarvitsee kertoa, kuinka suuri menestys lahja olikaan.
Täysin rehellisesti sanottuna olin melko hukassa, kun mietin hänelle täydellistä lahjaa. Luin kuitenkin artikkelin siitä, kuinka kausikortin ostaminen tulee niin fanille edullisemmaksi, kuin se myös tukee joukkuetta taloudellisesti. Artikkelin luettuani tein oman pienen laskentataulukon nähdäkseni kuinka paljon voimmekaan säästää ostamalla kyseisen kausikortin yksittäisten lippujen sijaan. Lopputulos oli, että kausikortti todella on sijoituksen arvoinen ja kannattava hankinta. Minua kiehtoi etenkin ajatus siitä, että voin auttaa poikaystävääni tukemaan hänen lempijoukkuettaan ja samalla säästää selvää rahaa. Jalkapallossa joukkueiden jatkuva tukeminen on hyvin tärkeää, sillä menestys on osin joukkueen fanien tuesta riippuvainen. Tuki tässä mielessä tarkoittaa niin hurraamista kuin rahaakin. Mitä enemmän fanit tulevat otteluihin, sitä enemmän joukkue tienaa ja mitä enemmän joukkue tienaa, sitä paremmin se pelaa tai sitä parempia pelaajia joukkue voi ostaa.
Rahatilanteeni ja vähäiset säästöni olivat lopulta ainoita esteitä lahjan ostamiseen. Olin kuitenkin argumentoinut lahjan järkevyyden itselleni niin hyvin, että päätin ottaa lainaa hankintaa varten. Kyseinen lahja nimittäin maksaa itsensä takaisin, kuten jo mainitsin. Poikaystäväni oli äärimmäisen onnellinen lahjastaan ja ajatteli tietenkin lahjan olevan pelkkä rakkaudenosoitus. Annoin hänen rauhassa ajatella niin.
Copyright © 2023 moorecredit.com - All Rights Reserved