Omalaina
100 - 60 000 € Lainasumma
1 - 20 vuoden Laina-aika

Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%

Lainaa rahaa ajokorttia varten

Saadakseen ajokortin tulee ihmisen täyttää tietyt laissa määritellyt vaatimukset. Ajokortin voi saada ottamalla osaa pakollisiin teoria- ja ajotunteihin ja myöhemmässä vaiheessa ottamalla osaa riskikoulutukseen turvallisen ajamisen edistämiseksi. Kaiken kaikkiaan eri säännökset ovat tehneet ajokortin hankkimisesta monimutkaisempaa. Entisaikaan ajokouluun ei kuulunut edes pakollisia teoriatunteja, vaan auton rattiin sai nousta heti kun ihminen tunsi itsensä valmiiksi. Laissa ei siis ollut asetettu kuinka paljon teoriaa tulisi ennen ensimmäistä ajoa lukea. Lakisäännöt eivät ainoastaan tee ajokortin saamista vaikeaksi, mutta myös se, että ajokortista on tullu erittäin kallis hankinta.

Nuoret, joiden täytyy maksaa ajokortti itse, tarvitsevat hyvin pitkän ajan rahan säästämiseen. Tulee huomata, ettei alle 18-vuotiailla nuorilla ole samanlaisia mahdollisia tienata rahaa kuin muilla. Nuoret saavat huomattavasti pienempää palkkaa, joten säästäminen kallista ajokorttia varten voi viedä 16-17 vuotiaalta pitkän, pitkän aikaa. Tästä syystä voi suositella, että ajokortista unelmoivan täytyy aloittaa säästäminen niin pian kuin mahdollista. Toinen vaihtoehto on lainan hakeminen. Lainaa voit hakea suoraan tältä sivustolta. Kovalla työllä ansaitut rahat voi nimittäin käyttää paremminkin kuin kalliiseen ajokorttiin. Nuorten on tärkeää nauttia nuoruudestaan, juhlista ja matkustelusta koulujen päätyttyä. Lainan ajokorttia varten voi maksaa myöhemmin takaisin valmistumisen jälkeen, jolloin rahaakin tienaa enemmän.

Find det rigtige billån

Ajolupa moottoriveneelle

Mikäli toiveena olisi muu kuin ajokortti, nuori voi hankkia myös ajoluvan moottoriveneelle 1/3 ajokortin hinnasta. Moottoriveneily voi olla loistava tapa lomailla ja ajoluvalla voit ajaa jopa 12 metristä venettä. Ajolupa ei ole laissa määritelty pakolliseksi, mutta sitä kuitenkin suositellaan. Se on voimassa loppuelämän, eikä sitä tarvitse siis uusia. Ajolupa takaa uskomattomia ja turvallisia veneilykokemuksia. Lainaa niin ajokortin kuin veneen ajoluvankin hankintaan tältä sivustolta.Happy businesswoman riding a pink scooter

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Copyright © 2023 moorecredit.com - All Rights Reserved

Moore Credit LTD Reg.: 07726813 20-22 Wenlock Road Wenlock Road London N1 7GU United Kingdom